Blogi kahden nuoren naisen halusta nähdä maailma ja valloittaa se. Ainakin näin alkuun blogi kertoo matkastamme Floridan ja New Yorkin kautta Costa Ricaan. Lähtö tapahtuu joulukuussa 2012 ja takaisin palaamme 2013 helmikuussa!
Joulu. Siitä tulee mieleen, kynttilät, piparitalo, joulupukki, perhe, leipominen, takkatuli, joulukuusen tuoksu, joululaulut, lumi, tähtitaivas, narskuva pakkaslumi kengän pohjassa, höyryävä hengitys, lumiset pellot ja puut, joulusauna ja puuro, se olo kun voit vaan olla ja nauttia. Kaikki pysähtyy, kenelläkään ei ole kiire minnekään. Katetaan pitkä pöytä täyteen herkkuja, siihen keräännytään sitten kolmessa sukupolvessa nauttimaan hyvästä ruoasta, seurasta ja siitä ajattomasta fiiliksestä.
Meidän perheen joulu 2011
Tuleva joulu tulee olemaan jotain ihan muuta. Tuun olemaan silloin 8189 kilometrin päässä kaikesta siitä tutusta ja turvallisesta mihin oon tottunut. Ja vielä kun meidän perheessä ollaan aika jouluihmisiä niin tulee olemaan outoa, etten oo kotona viettämässä joulua. Kaikista isoin shokki se oli kyllä äitille. Se sanoi että "nytkö tää jo tuli eteen, luulin et saan vielä muutaman vuoden viettää joulut sun kanssa". Jennille tää joulun vietto jossain muualla on kyllä jo ihan tuttu juttu vaihtovuoden ansiosta. Täytyy myöntää, että itteäni kyllä vähän jännittää, millainen joulu tästä tulee.
Minä, Anni ja Max 2009
Joulu 2012 tullaan siis viettämään Naplesissa, Floridassa. Siellä ei räntäsateesta ole tietoakaan, saati sitten takapihalta kaadetusta joulukuusesta. Lämpötila on sillä joulun aikaan n. +23 ja palmut huojuu takapihalla. Miten siis päädyttiin, että vietetään joulu Floridassa? Kaikki alko jo aikalailla kolme vuotta sitten kun meidän perheeseen tuli "uusi lapsi", kesävaihto-oppilas Max. Olin itse halunnut lähteä vaihtoon, mutta koska se ei sillä hetkellä ollut mahdollista päätettiin perheen kanssa ottaa joku meille. Mä muistan kun Maxin vaihtaripaperit, "mini-cv" ja kirje kolahti postiluukkuun ja luettiin ne. Tiedettiin heti, että Max sopisi tähän perheeseen kuin nenä päähän. Vietettiin kesä näyttäen mitä on suomalainen elämäntapa. Syötiin, mökkeiltiin, saunottiin, uitiin, kaikkea mitä nyt suomalaiseen kesään kuuluu. Tultiin äärettömän hyvin toimeen ja kun Max sitten palasi kotiin, otettiin Skype, sähköposti ja Facebook yms käyttöön, nähtiin useasti Skypessä ja siinä vierähti tunti jos toinen kun istuttiin Maxin perheen kanssa juttelemassa niitä näitä. Max halusi palata Suomeen ja näin kävikin. Muistan kuinka lähdettiin iskän kanssa hakemaan Maxia ja sen veljeä Mattia lentokentältä. Amerikan veljekset näki sitten myös suomalaisen tavan viettää joulua. Se oli joulu 2009...Viime vuoden kesänä 2011 oltiin ite jenkeissä moikkaamassa Maxin omaa perhettä Chicagossa. Se oli eka kerta kun meidän perheet näki livenä. Kyllähän sitä oli skypen kautta nähty jo useat kerrat. Muistan kuinka kuuma Chicagossa oli kun saavuttiin sinne. Ilmastointi ei toiminut parhaalla mahdollisella tavalla lentokentällä ja jouduttiin jonottelemaan passintarkastukseen. Kun vihdoin ja viimein päästiin kävelemään ulos kentältä, oli Maxin koko perhe meitä vastassa ja heti oli sellainen olo että ollaan tunnettu aina. Ilme Maxin perheen jäsenten kasvoilla... ne oli niin iloisia, että vihdoin tultiin käymään siellä, olihan siitä jo 1,5 vuotta puhuttu. Vietettiin kaksi aivan mahtavaa viikkoa ja meidän perheet on niin samanlaisia Maxin perheenkin kanssa. Oli äärettömän mahtava loma. Nyt siis lähdetään vuorostaan Jennin kanssa katsomaan amerikkalaista tapaa viettää joulua. Tosin sanottiin jo että leivotaan korvapuusteja ja ehkä jotain jouluistakin silloin ja Max lupautuikin heti syömään kaikki korvapuustit! Maxin perhe on siis aina asunut Chicagossa, mutta nyt ne on muuttamassa Floridaan, joten siksi suuntaamme sinne.
Aleksi ja Max kävi pelaamassa korista kavereitten kaa
Päästiin käymään Chicago Blackhawksien pukukopissa!
...ja myös siellä piippuhyllyllä mistä ohjataan kaikki lähetykset....
minä, Aleksi, Samantha
Max's graduation from high school
Chicago<3
Saa nähä kuinka erilainen joulu tästä tulee. Mutta toisaalta, tästä tulee varmasti myös se ikimuistoinen joulu, joka varmasti erottuu muista. Oon myös saanu kuulla jo kuinka äiti (ja kummitäti mm.) pelkää, että jotain sattuu noin pitkällä matkalla. Okei, se on äiti ja hössöttää, mut niin sen kuuluukin. Kyllä mä myönnän, että muakin pelottaa, että jotain tapahtuu ton matkan aikana. Ei niinkään ittelleni, vaan muille, niille ketä jää tänne Suomeen. Kyllähän mä nyt pärjään, oon oppinu pärjäämään suomalaisella sisulla ja härkäpäisyydellä... äidin tyttö nähtävästi oon. Näillä mennään ja katotaan millainen soppa saadaan aikaan...
Huomattiin äitin kanssa, että mun matkavakuutus on voimassa kun oleskelee yhtäjaksoisesti ulkomailla max. 45 päivää. No meijän matka kun kestää n. 50 päivää, eli täyty laittaa vakuutuskin uusiksi matkan takia. Hyvä, että huomattiin, olis vähän huonompi, jos ei olis tajunnut tarkistamaan tollasta. Täytyisi joku päivä tässä myös hankkia se muutaman dollarin hintainen matkustuslupa, onneksi se riittää, että sen on hankkinut muutamaa vuorokautta ennen matkaa. Tosin mut ja JENNIN tuntien se kannattaa hommata hyvissä ajoin! Niin ja ihan matkan takia kasvatin mun tätä teknisten välineiden varastoa vähän lisää... ostin kaverilta miniläppärin matkaa varten. Eihän mulla oo muuten mitään minne siirtää ne 20 000 kuvaa ja videoo mitä tuun ottamaan! Silloin kun oltiin 2 viikkoa Amerikassa niin otin sellaset kevyet 6000 kuvaa/videota ja viikon matkalta Kiinassa kuvasin Tompan kanssa kevyet 45Gt videota/kuvia..... Joten saa nähä miten paljon saan tällä kertaa kasaan kuvia!
Oon koko kesän tehny töitä, jotta mulla on matkarahat kasassa. Nyt on alkamassa 9h x 5päivää työviikko. Sillon ku motivaatio on kadoksissa muistelen et miks teen duunii, se että voin sitten siellä Costa Rican rannoilla ottaa iisisti ja nauttia elämästä. Siinä on motivaation lähdettä kerrakseen!:) Jossain vaiheessa on luvassa postaus meijän matkabudjetista, niin te kaikki näätte et ei oo mahdotonta toteuttaa tämmöstä matkaa!
6,5 viikkoa aikaa nähdä, kokea, kyllästyä, rakastua, valaistua, itkeä, nauraa, ikävöidä, ihastella, pelätä, juosta, nauttia.... toiset (esimerkiksi mun äiti) sanoo, että 6,5 viikkoa on kuin lähtisin ikuisuudeksi pois. Mulle se 6,5 viikkoa on aika jolloin saan tehdä sitä mitä rakastan, olla sponttaani. Kokea uutta, hypätä tuntemattomaan, nähdä maailmaa, löytää uusia paikkoja ja asioita, oppia uusia tapoja ja kieliä, tavata uusia ihmisiä ja löytää uusia puolia itsestäni. Ja tälle matkalle lähden Jennin kanssa. Aivan varmasti jossain vaiheessa matkaa tulee vielä se kohta, kun ollaan niin tiiviisti matkustettu että tulee jotain erimielisyyksiä. Kaksi härkää kun tässä kuitenkin on matkaan lähdössä (ollaan molemmat synnytty toukokuussa ja meillä on vai 3 päivää ikäeroa)....Ja kyllä, meistä löytyy myös paljon muitakin eroja kuin 3 päivän ikäero. Miten saadaan matka onnistumaan ilman että sanotaan "mä en jaksa enää noita sun juttujas kuunnella viidettä kertaa!"?
1. ITSEPÄISYYS
Tää on se mikä yhdistää meitä. Halutaan useasti tehdä asiat omalla tavallamme ja vaikka oltaisiin väärässä asioista niin sitä ei helpolla myönnetä. Tää luonteenpiirre voi aiheuttaa joitain haasteita matkan varrella. Toisaalta, onneks osataan tehdä kompromissejä ja myönnytyksiä puolin jos toisin.
2. RUOKA
Paras kiinalainen ravintola Kiinassa
...Selailtiin yks päivä New Yorkin matkaopasta ja lueskeltiin et mitä kaikkia hyviä ruokapaikkoja sieltä löytyy ja tajuttiin että meillä on aivan liian vähän aikaa käydä kaikissa niissä! Jaetaan Jennin kanssa sama filosofia siitä, että jos haluaa päästä johonkin kulttuuriin sisään täytyy syödä ja maistella siihen kulttuuriin liittyviä ruokia. Onneks molemmat ollaan aika kaikki ruokaisia. Jenni tosin syö kaikkea sellastakin mitä mä en söis (kuten Kiinan matkalla sammakon reisiä, yök!), mutta en mäkään nirsoilemaan ala jos tarjotaan jotain. Ylipäätään meijän molempien filosofiaan sisältyy, että hyvä ruoka, parempi mieli. Ollaan tälläisia nautiskelijoita.
Vapiano, Helsinki
3. ORGANISOINTI
Joo... tää ei oo todellakaan niitä Jennin vahvimpia puolia. En muista kuinka monta kertaa oon repiny hiuksia päästä ja kironnu et eiks Jenni nyt osaa suunnitella asioita. Itse tälläisenä super organisoijana, en jaksa jos asiat ei järjesty. Tosin Jenni on loistava keksimään kaikkea mitä voitaisiin tehdä, mutta ne usein jää siihen idea asteelle. Kun alettiin puhumaan Jennin kanssa tästä matkasta aloin tekemään exel taulukoita budjetista, googlettamaan halvimpia lentolippuja, laittamaan sähköpostia tutuille Amerikkaan, Jenni ei nyt ihan näin järjestelmällisesti alkanut suunnittelemaan. Tosin tää pelaa hyvin niin, että Jenni ja mä suunnitellaan ja sitten mä hoidan sen organisoimisen. Ties kuinka kauan noidenkin lentolippujen varaaminen olisi muuten kestänyt. Kaikella rakkaudella Jenni, sä tiedät sen<3
4. TANSSI
Tää samaan aikaan on yhdistävä tekijä. Rakastetaan tanssia, tosin se mitä tanssitaan on eri tanssityylit. Jenni on rakastunut lattari tansseihin kuten salsaan, merengueen, chacha'an yms. Itse oon harrastanut useamman vuoden ajan jo hiphoppia ja muutama vuos sitten löytyi uusi rakkaus, dancehall reggae. Joten toisaalta dancehall reggae on kotoisin Jamaicalta (sinne lähdetään Jennin kanssa sitten seuraavalla reissulla), kun taas merengue, salsa yms on todella suosisttuja muissa Väli-Amerikan maissa.
5. RAKKAUS
Elämässä ei voi olla liikaa rakkautta. En nyt tällä tarkoita välttämättä rakkautta poika- tai tyttöystävää, tai aviopuolisoa kohtaan. Vaan rakkautta niitä ihmisiä kohtaan, joista välittää, jotka merkitsevät sinulle jotain ja jotka jaksavat tukea tilanteessa kuin tilanteessa. Elämä on aivan liian tylsää, jos ei ole ihmisiä ympärillä ketä rakastaa, kenelle jakaa huolet ja surut, siinä missä ilot. Itse saan kiittää, että minulla on näin ihania ihmisiä ympärillä. Tässäkin asiassa ollaan samoilla linjoilla.
Tosin mitä meihin tulee niin ollaan kyllä myös aivan erilaisissa tilanteissa rakkauselämän kanssa. Jenni seurustelee ja mä nautin yksin olosta ja hyvien ystävien seurasta. Jenni jo kerto millaisia noi lattari maiden miehet on, vähän huolestuttaa...
6. TALVI
Rakastetaan molemmat sitä, että Suomesta löytyy neljä vuodenaikaa. Erityisesti laskettelu on meille molemmille lähellä sydäntä. Kuten taisin aikasemmin mainita tehtiin reissu Lappiin, Ylläkselle laskettelemaan vähän sen jälkeen kun Jenni oli tullut takaisin Suomeen Costa Ricasta 2011. Ei varmaan sekään ollu viimeinen meijän yheinen laskettelureissu Lappiin!
7. PERHE
Mun perhe, matkalla Chicagossa 2011
Meijän perheet on niin samanlaisia niin monessa asiassa, että välillä ihan kauhistuttaa. Ollaan molemmat Jennin kanssa viisihenkisen perheen vanhimpia lapsia. Meidän molempien vanhemmat on vielä onnellisesti yhdessä, toisin kuin monella kaverillamme. Meillä molemmilla on 2 vuotta nuorempi pikkuveli. Ja uskokaa tai älkää, mutta ne vasta onkin samanlaisia. Ne jopa puhuukin ihan samalla tavalla. Meidän molempien veljet ovat myös mestareita siinä kuinka ärsyttää isosiskoa.... Myös meillä on molemmilla pikkusisko,joka on nuorin perheessä. Molempien perheissä arvostetaan perhesuhteita ja läheisiä välejä perheenjäsenten kanssa. Aina välillä (ja vähän useamminkin) kuuluu vähän kovempaan ääneen keskustelua kun on tahtojen taistot menossa. Serranon perhe, kuvaa hyvin meidän molempien perheitä. Kun ollaan perheen kanssa yhdessä, kaikki puhuu toisen päälle, kaikki on tosi äkkipikaisia, avoimia, sosiaalisia... no sellasia Serranoita!
8. VANTAANTYTTÖ VS MAALAISTYTTÖ
Tosiaan asutaan hyvin erilaisissa ympäristöissä. Mä asun täällä maaseudulla, peltojen ja puiden keskellä, ainut mikä täällä on lähellä on luonto. Tästä perinteisemmäksi suomalaista kotia on vaikea päästä. Asun perinteisessä "punainen mökki ja perunamaa" -tyyppisessä omakotitalossa. Itselläni koulumatkaa on 23km, toisin kun jennillä, jolla on vajaa 2km. Jenni asuu kerrostalossa keskellä muita kerrostaloja. Silti aina kun kyläillään toisiemme luona, on vähän niinkuin tulisi käymään kotona.
9. MAAILMAN MATKAAJA
Ollaan suomalaisia molemmat, mutta myös kuulutaan maailman matkaajiin. Meillä molemmilla on kyltymätön halu nähdä ja ottaa kaikki irti tästä maailmasta ja tästä elämästä. Halutaan elää aidosti ja täysillä, tässä ja nyt, ei huomenna. Meidän molempien lista maista ja paikoista joissa ollaan käyty on aika pitkä, lupaan että myöhemmin molemmat tehdään listat paikoista, joissa ollaan vierailtu ja niistä paikoista, joita ehdottomasti suositellaan myös muille nähtäväksi. Paikkoja joissa olen käynyt -listaa pidempi on vain se lista jossa on paikat joissa en ole käynyt, mutta haluan käydä !
10. EAT. PRAY. LOVE.
Jos joku joka miettii, että pitäiskö repästä irti jokapäiväisistä rutiineista ja lähteä jonnekin kauas vähän pidemmäksi aikaa, kannattaa katsoa elokuva Eat, Pray, Love. Elokuvan pääroolissa on Julia Roberts. Rakkaus tätä leffaa kohtaan syntyi kun löysin kyseisen leffan Stockmannilta alennuskorista. Luin takakannen ja ostin leffan. Katsottiin sitten Jennin kanssa elokuva ja rakastuttiin molemmat. Elokuva kertoo tarinaa Elizabeth Gilbert nimisestä naisesta, joka ymmärtää että on kadottanut intohimon elämään. Siitä nauttimiseen ja tekemään asiat sponttaanisti. Tylsä toimistotyö ja täydellisen varma parisuhde ei enää kiinnosta ja hän lähtee vuodeksi etsimään sitä kadonnutta intohimoa Italiasta, Intiasta ja Balilta. Tästä alapuolelta löytyy traileri kyseisestä elokuvasta, kannattaa katsoa!
Tähän loppuun on pakko lisätä Nickelbackin biisin sanat If Today Was Your Last Day, niissä on niin paljon totta. Kannattaa lukea noi sanat ja kuunnella biisi!
My best friend gave me the best advice He said each day's a gift and not a given right
Leave no stone unturned, leave your fears behind
And try to take the path less traveled by
That first step you take is the longest stride
If today was your last day and tomorrow was too late
Could you say goodbye to yesterday?
Would you live each moment like your last
Leave old pictures in the past?
Donate every dime you had, if today was your last day?
What if, what if, if today was your last day?
Against the grain should be a way of life
What's worth the price is always worth the fight
Every second counts 'cause there's no second try
So live like you're never living twice
Don't take the free ride in your own life
If today was your last day and tomorrow was too late
Could you say goodbye to yesterday?
Would you live each moment like your last?
Leave old pictures in the past?
Donate every dime you had?
And would you call those friends you never see?
Reminisce old memories?
Would you forgive your enemies?
And would you find that one you're dreaming of?
Swear up and down to God above
That you'd finally fall in love if today was your last day?
If today was your last day
Would you make your mark by mending a broken heart?
You know it's never too late to shoot for the stars
Regardless of who you are
So do whatever it takes
'Cause you can't rewind a moment in this life
Let nothing stand in your way
'Cause the hands of time are never on your side
If today was your last day and tomorrow was too late
Could you say goodbye to yesterday?
Would you live each moment like your last?
Leave old pictures in the past?
Donate every dime you had?
And would you call those friends you never see?
Reminisce old memories?
Would you forgive your enemies?
And would you find that one you're dreaming of
Swear up and down to God above
That you'd finally fall in love if today was your last day?
Vieno hymy, muutama sananvaihto ja tiesin, että meistä tulisi ystäviä. Koulun alku jännitti meitä molempia, mut mitä enemmän me juteltiin, sitä enemmän huomattiin kuinka paljon yhteistä meillä oli. Viikot kulu, huomaamattammekin joka kurssilla valittiin vierekkäiset istumapaikat ja juttu luisti. Joka hetki meillä oli hauskempaa yhdessä, ja tuli selkeämmäksi, että Elina tulisi olemaan mulle paljon enemmän kuin pelkkä hyvänpäivän-tuttu. Alkuun ehkä ystävystyttiin Elinan kanssa siitä syystä, että ollaan molemmat media-linjalla lukiossa, eli meillä oli helposti jo valmiiksi ainakin yks sama kiinnostuksenkohde. Siitä oli helppo lähteä liikkeelle, ja alkaa selvittelemään, mitä muuta yhteistä löytyisi. Mitä enemmän opittiin tuntemaan toisiamme, sitä enemmän huomattiin yhtäläisyyksiä, joiden ansiosta meidän suhde ei jäänyt pelkälle koulututtujen ”mitä kuuluu, mitä ainetta meillä on seuraavaksi”-tasolle.
Listasin muutaman niistä samanlaisuuksita teille, että vähän tiedostatte millaset tytöt on matkalle lähdössä. Lisää juttua tulee varmasti piankin, ja vaikka ollaankin tosi samanlaisia, löytyy meistä myös niitä eroavaisuuksia…mutta niistä lisää myöhemmin I promise, nyt ensin sellasia asioita, jotka johti meidän tiet yhteen!
1. Elämän arvot
Molemmat meistä arvostaa samanlaisia asioita:
...Rehellisyyttä
...Rakkautta ennen rahaa
...Perheen yhteenkuuluvuutta
...Suorapuheisuutta
... Erilaisuutta ja sen hyväksyntää
...Avointa mieltä
Elämän arvot on niitä, joita jokainen oppii ja imee kaikkialta koko ikänsä. Niihin vaikuttaa muun muassa kasvuympäristö, perhe sekä ystävät. Siks ehkä kaikkein tärkein yhtäläisyys ystävyydessä onkin se, että jakaa samanlaisia arvoja. Kaikkien arvojen ei tietenkään tarvitse olla samanlaisia, mutta sitte pitää myöskin olla valmis arvostamaan vaan toiselle tärkeitä asioita.
2. Perhe
Miehiä tulee ja menee, ystävätkin saattaa vaihtua, mutta perhe pysyy aina.
Niinku jo tossa edellisessä mainitsin, perheen yhteenkuuluvuus on mulle, ja myös Elinalle, tositosi tärkeä asia. Perhesuhteet on ne kaikista tärkeimmät suhteet, joita elämässä kannattaa ja pitääkin vaalia, sekä arvostaa. On ihanaa, että tehdään perheenä asioita yhdessä ja pidetään hauskaa, että voidaan puhua kaikesta sekä luottaa siihen, että perheenjäsenet, niin vanhemmat kuin sisaruksetkin, luottaa ja seisoo aina sun takana.
Toisin kuin monilla suomalaisilla, meidän perheen konseptiin voi kuulua myös muita kuin äiti, isä ja lapset. Jos Elina tulee meille, tai jos mä meen Elinan luokse käymään, on kuin tulisi kotiin. Molemmissa perheissä kohdellaan ystäviäkin kuin perheenjäseniä, ja samalla tavalla kuin me iloitaan toistemme tulosta, myös meidän perheet on ilosia kun tullaan toisillemme kylään. Siksi voisi sanoa, että ollaan melkein ku samaa perhettä.
3. Asenne
Meistä molemmat suhtautuu aika samalla tavalla asioihin; antaa hyvien asioiden tapahtua ja vähän syrjäyttää niitä huonoja. Avoin asenne on koko onnistuneen elämän perusta. Ilman sitä on hankala suhtautua muihin ihmisiin, uusiin asioihin ja tilanteisiin, sekä hulluilta kuulostaviin ideoihin.Asenne on se, joka aina ratkasee: se on se taikasana jolla saa kaikki ovet aukeamaan! Muista siispä kattoa avoimin mielin kohti tulevaa, ja huomaatkin löytäväsi vaikka mitä ihanaa elämässä vaan odottamassa, että annat sen tapahtua:)
4.Spontaanisuus
Jos ei uskalla ottaa riskejä tai poistua omalta mukavuusalueelta koskaan, jää myös paljon elämässä kokematta! Molemmat meistä on vähän sellasia, että jos ei suunnitella nii ei sitte suunnitella: pää edellä päin puuta vaan. Spontaanisuus ei kuitenkaan pelkästään tarkota sitä, että mennään tyhmänä ilman että ajatellaan sen pidemmälle. Spontaanista voi olla myös se, että rohkeasti kokeilee uutta ja toteuttaa hulluimmatkin ideat jos siltä tuntuu. Esimerkiksi tää matka tuskin koskaan olisi toteutunut, jos ei oltais uskallettu ottaa isoa askelta ja hypätä uusiin seikkailuihin.
5. Elämän ilo
Elämästä täytyy nauttia täysillä, nyt kun vielä eletään. Kaikesta huonosta seuraa aina jotain hyvää, joten ikinä ei saa antaa ilon laantua! Kumpikaan ei enää kuolinvuoteella halua miettiä, miksi eli elämänsä nyrpeänä ja otsa kurtussa. Siks muistakaa elää hymyillen!
…ja jos se hymy alkaa hyytymään, keksikää uusia asioita elämässänne, jotka saa teidät taas ilosiksi. Kaikki on onnellisen elämän ansainneet, ja kaikki pystyy siihen itse vaikuttamaan.
Uusivuosi. Siitä tää kaikki oikeastaan alkokin. Suunnitelmat oli uuden vuoden aattoa edeltävänä iltanakin vielä aika auki, missä, kenen kaa jne. Loppuen lopuks päädyttiin Jennin kanssa ja muutaman kaverin kanssa kattelemaan Jättärille ilotulituksia. Siitä lähdettiin Jennin kanssa ajamaan meille tänne maalle ja korkkailemaan muutamat siiderit. Siinä alettiin miettimään että missä maissa vuosi on jo vaihtunut ja missä ei. Alettiin sitten kilistämään tunnin välein eri maiden vuoden vaihtumiselle. Sovittiin, että seuraavana uutena vuotena ollaan jossain hienossa paikassa ulkomailla juhlimassa uutta vuotta. Puhuttiin et kuinka hienoo olis et oltais jossain Times Squarella New Yorkissa laskemassa 10, 9, 8, 7, 6.... Toivottamassa hyvää uutta vuotta ja aloittamssa uusi vuosi todellakin uudella tavalla.
Nyt kuusi ja puoli kuukautta myöhemmin meillä on lentoliput ja hotelli varattuna. Tosin, tää meijän matka suunnitelma ei jäänyt ihan siihen et mennään vaan uudeks vuodeks New Yorkiin.... Mitä sitä turhaa ottaa vaan matkaa viikoks New Yorkiin kun voi viettää saman tien 6,5 viikkoa ulkomailla rentoutuen ja nauttien niin sanotusta pura vida, aidosta elämästä. Matkasuunnitelmiin siis lisättiin joulun vietto Floridassa ja 4 viikkoa aurinkoa Costa Rican palmujen alla.
Kuinka me voidaan vaan lähteä noin pitkäksi aikaa ulkomaille? Mistä tää kaikki lähti? Lähes tasan kolme vuotta sitten jännitin lukion alkua. Olin päässyt opiskelemaan toiselle paikkakunnalle lukioon ja tietenkin uusi koulu jännitti. Elokuu tuli ja koulu alkoi. Uusi ryhmä, täynnä uusia kasvoja, joiden seasta tosin löytyi kyllä muutama vanha tuttukin. Kaikki oli uutta ja jännittävää. Ei mennyt aikaakaan kun tutustuin Jenniin. Samalla luokalla olevaan blondiin, elämän iloiseen, ihanaan tyttöön, jonka kanssa tuntu heti kuin oltaisiin aina tunnettu. Sellanen jännä tunne kun ei tunne toista, mutta silti on kuin tietäisi jo kaiken toisesta. Siitä se sitten lähti. Meistä tuli hyviä kavereita. Jenni puhu vaihtoon lähtemisestä ja omassa mielessä olin itsekin aina halunnut lähteä. Muistan sen kun oltiin tunnettu Jennin kanssa vasta joku 3-4 kuukautta ja Jenni kerto et se lähtee vaihtoon Costa Ricaan. Ei siinä mitään mutta Jenni lähti vaihtoon sitten jo helmikuussa (ainakin muistaakseni). Oltiin siihen mennessä tunnettu joku vajaa puolisen vuotta. Meistä oli tullu aika erottamattomat, oltiin koulussa aina yhdessä ja oli aika orpo olo kun se päivä tuli sit et Jenni lähti. Täyty ettii uusia kavereita kenen kanssa hengaa koulussa. Muistan ennen kun Jenni lähti kysyin, että mitenköhän käy, ollaankohan vielä näin hyvii ystävii vuodenkin jälkeen. Jenni vastas et, "ei meijän ystävyyden väliin yks valtameri pääse".
Abien yöpukupäivä
Vuosi kulu ja pidettiin yhteyttä kirjeillä, facebookilla ja soiteltiin. Vasta kun Jenni oli takas Suomessa näin kuinka se oli muuttunut. Se oli silti se sama vanha Jenni, mutta vähän erilaisilla ajatuksilla ja täysin erilaisella ajantajulla! Se oli aina se mañana, suomalaiseen ajantajuun tottuneena oli vaikee ymmärtää kun Jenni sanoo että nähään kolmelta se tarkoittaakin että nähdään viistoista vaille neljä.... Myönnän ettei mulle ollu helppoo sopeutua siihen että Jenni on taas Suomessa täällä, tasan 22 kilometrin päässä musta, eikä siel toisel puolel maapalloa. Mulla meni aiaka tottua ajatukseen.
Hiihtolomalla sitten lähdettiin laskettelemaan Lappiin ja katsomaan onko meijän ystävyys ennallaan. Kyllähän sitä taas huomas, että ihan yhtä kivaa meillä oli kuin aikasemminkin. Se oli meijän eka lomamatka yhdessä. Sen jälkeen ollaankin jo käyty yhdessä Kiinassa, katsastamassa menoa koulun kanssa. Ja nyt on edessä eka loma matka jonne lähdetään ihan vaan kahdestaan.
Jennin wanhojen tanssipäivä
Lapin reissulta<3
Matkalla kiinan muurille 2012
2009<3
Parempaa matkaseuraa en osaisi edes kuvitella. Ollaan Jennin kanssa molemmat sellaisia maailman matkaajia, jotka haluaa ottaa kaiken irti uusista kulttuureista, nähdä maailmaa, MAISTELLA makuja maailmalta, oppia uusia kieliä, uusia tapoja. Halutaan molemmat tehä asioita sponttaanisti, nauttia elämästä tänään, eikä huomenna. Tarpeeks huumoria, maalaisjärkeä ja seikkailun halua, sillä päästään pitkälle tulevallakin matkalla.
Huomattiin äitin kanssa, että mun matkavakuutus on voimassa kun oleskelee yhtäjaksoisesti ulkomailla max. 45 päivää. No meijän matka kun kestää n. 50 päivää, eli täyty laittaa vakuutuskin uusiksi matkan takia. Hyvä, että huomattiin, olis vähän huonompi, jos ei olis tajunnut tarkistamaan tollasta. Täytyisi joku päivä tässä myös hankkia se muutaman dollarin hintainen matkustuslupa, onneksi se riittää, että sen on hankkinut muutamaa vuorokautta ennen matkaa. Tosin mut ja JENNIN tuntien se kannattaa hommata hyvissä ajoin! Niin ja ihan matkan takia kasvatin mun tätä teknisten välineiden varastoa vähän lisää... ostin kaverilta miniläppärin matkaa varten. Eihän mulla oo muuten mitään minne siirtää ne 20 000 kuvaa ja videoo mitä tuun ottamaan! Silloin kun oltiin 2 viikkoa Amerikassa niin otin sellaset kevyet 6000 kuvaa/videota ja viikon matkalta Kiinassa kuvasin Tompan kanssa kevyet 45Gt videota/kuvia..... Joten saa nähä miten paljon saan tällä kertaa kasaan kuvia!
